lauantai 31. joulukuuta 2011

Kortteilua.

Tämän vuoden kortit toteutin tarvikkeilla, jotka löytyivät jo pääasiassa valmiiksi kotoa. Kartonkipohjia oli jäänyt hääkutsuista yli, kuusipaperit on tullut hankittua joskus skräppäämistarkoitukseen ja turkoosi nauha viime vuoden lahjojen paketointiin.


Kuoret olivat mintunvihreitä ja valkoisella joululeimalla varustettuja. Niistä ei tullutkaan otettua yhtään kuvaa tällä kertaa. Kuoria jäi kuitenkin taas yli, joten eivätköhän ne pääse osaksi taas jotain seuraavaa projektia.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Hyvää joulua minä!

Perjantaina kiiruhdin työpäivän jälkeen suoraan bEllesiin hakemaan jotain pientä itselleni joululahjaksi. Emme tänä vuonna hankkineet mitään varsinaisia joululahjoja toisillemme, vaan ostimme yhteistuumin kaikkea pientä koko joulukuun ajan. Kun sitten aattoa edeltävänä päivänä huomasin facebookissa bEllesin päivän joulukalenteritarjouksen, tiesin heti minne lahjarahat tulisi käytettyä.

Koneen ääressä vielä mietin kahden värivaihtoehdon välillä, mutta kaupassa musta-liila versio oli jo itsestäänselvyys. Supran Stevie Williams Vaiderit pääsevät varmasti kovaan käyttöön heti kevään tullessa. Tarkoitus ainakin olisi yrittää säästellä niitä talven yli, mutta katsotaan kuin käy. Tänäänkin tuolla ulkona on niin kuivan oloista, että kovasti houkuttelisi korkata kengät...


Mukaan tarttui myös muutama rannekoru, kun olen noita jo pidempään katsellut lähipiirissä muilla.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Merry Christmas!

Tänä vuonna vietimme rauhallisen joulun ihan kaksistaan kotosalla. Katselimme joululeffoja koko lauantaipäivän ja söimme samalla mielettömät määrät jouluherkkuja. Jätin joulutorttujen paistamisenkin juhlapäivälle, niin ei tarvinnut stressata leipomisen suhteen etukäteen. Nyt herkut olivat uunituoreita lauantaina.

Illalla sytytimme lyhdyn parvekkeelle ja istuskelimme ulkona peittoihin kääriytyneenä, skumppalasit käsissä. Muiden asuntojen porukat vetelivät takseilla edestakaisin, mutta meillä ei ollut kiirettä minnekään.

Joulukuusen virkaakin toimitti tänä vuonna vain halpa perusmuovikuusi, joka sitten vaan käärittiin täyteen koristeita. Nyt ei saatu kuusentuoksua leijailemaan kotiin, mutta ainakaan ei tarvitse keräillä neulasia vielä kesälläkin. Tai estää nelitassuisia mutustelemasta alimpia oksia.

Olin aluksi tosi epäluuloinen muovikuusen suhteen, kun meillä on aikaisemmin ollut aina vanhempien luona aito kuusi. Hyvin tuon kanssa kuitenkin pärjättiin ja saattaapa olla etten ensi vuonna enää kaipaa muuta kuusta vaan kaivan tuon samaisen varastosta.

Eilen käväisin vielä porukoiden luona syömässä ja sen jälkeen mummilla kahvittelemassa. Sain kotiin viemisiksi sitä sun tätä jouluruokaa, eli nyt on mitä syödä koko seuraava viikko, kun en itse tullut tänä vuonna ostaneeksi mitään sen erityisempää.

Kylläpäs tästä joulusta tuli rauhallinen ja rennoin rantein otettu!