tiistai 16. elokuuta 2011

Oma koti.

Meillä alkaa näyttää jo vähän kodilta! Siellä täällä on sellaisia nurkkauksia, että tulee itselle ihan innostunut olo, kun niitä katselee. Olen eniten fiilareissa makkarista, jotenkin siihen on ollut tupakeittiötä helpompaa panostaa näin alkuunsa kokonsa takia. Tekemistä on tämänkin kanssa vielä paljon, mutta ainakin meillä on jo tarkka idea siitä mitä tänne halutaan.

Tarkoitus olisi maalata työpöydän taustaseinä ja saada sille vielä jonkinlainen hyllyviritelmä kiinnitettyä. Siitä seinustasta siis kuvia myöhemmin, kun on saatu se vähän edustavampaan kuntoon. Niin ja heti kun vakuusrahat edellisestä kämpästä pamahtaa tilille, niin käydään kyllä hankkimassa uusi sänky. Vähän oli turhan ahdistavaa kesähelteillä olla koko ajan ihan kiinni toisessa. Vaikka mikäs kiire tässä nyt enää on, kun syksy tulee kovaa vauhtia.


Oon muuten niin intotäpinöissäni ton kasvin kanssa. Ensimmäinen yksilö joka vaikuttaa siltä, että saan sen ehkä pidettyä hengissä pidemmänkin aikaa. Asiaanhan siis ei vaikuta se, että palmuvehka pärjää ilmeisesti kuukaudenkin kastelematta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti